perjantai 15. maaliskuuta 2013

Perusperjantai

Lakanoiden vaihtoa, imurointia, pölyjen pyyhkimistä, mikron pesu, lelujen kerääminen, pyykkäys.
Perusperjantai. :) Lapset auttoi ihan käsittämättömän paljon tällä kertaa, ilman tappelua! Tai vanhempi ainakin, nuorempi oli lähinnä hengessä mukana.


 Vaan nyt on velvollisuudet hoidettu taas tältä viikolta, ja voidaan alkaa rentoutua. Tiedossa on paljon kaikenlaista kivaa: tänä iltana mennään koko perhe hörppäämään kahvit yhden ystävän vanhenemisen vuoksi, huomenna olen koko päivän toisen ystävän polttareissa, ja sunnutaina ajateltiin viedä poika ensimmäistä kertaa laskettelemaan! Minä ja tyttö mennään pulkalla, ja mies opettaa laskemista pojalle samassa mäessä. Sappeelle pääsee lapset ilmaiseksi, jee!

Perusperjantain kunniaksi vielä muutama kirppislöytö esitys, sekä yksi kysymys. Löysin allaolevan kahvikupposen eurolla kirpparilta, ja tykkään kovasti! Jopa siinä määrin, että voisin hakea noita jostakin lisää. Mutta mistä kuppikaupasta mahtaa olla kysymys, osaako kukaan vinkata?


 Kyse on jostain halppismerkistä, päätellen siitä että kupin pohjassa ei ole mitään merkkiä, ja sain sen tosiaan eurolla. Mutta ei sillä väliä, se on nätti. Jos joku osaa kertoa mistä noita saisi lisää, olisin iloinen. :)



Lisäksi löysin kirpparilta lintuhäkin, jollaista olen jo hyvän tovin kaavaillut meille. Ehkä mahdollisesti ostan valkoista suhu-maalia ja raikastan häkin värin, ja asukkaaksi pääsee todennäköisesti muratti kasvamaan. Ellei sitten undulaatti. :P Ei vaan, ei ketään kakkaamaan tähän puiseen häkkiin.


Ja viimeisenä pari (luokattoman huonoa) kuvaa tämän hetken projektista. Liesituuletin. Tötterö on saanut kehikon, ja enää ei pelata muovipussilla (tuuletus on/pussi pois, tuuletus off/pussi takaisin) vaan nyt tuolla on jo ihan oikea koneisto sisällä. Heti kun mies ehtii, hökötys saa kauniin vaalean kuoren ympärilleen.



 Simmottis. Nyt pitää rientää suihkuun ja sitten kemuihin.

Rattoisaa viikonloppua teille muruset! <3

13 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo häkki-löytö, just täydellinen, niin jeanne d'arc-tyylinen! Ja söpö on kupponenkin, en vaan kyllä osaa auttaa siinä että saisit niitä lisää... Teillähän näyttää tosi valmiilta ja kodikkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näen jo sieluni silmin tuon liesituulettimenkin valmiina;)

      Poista
    2. Kuvakulmat on aina sellaisia, että keskeneräisiä kohtia ei niin paljon näy. Mut kyllä täällä on tosi paljon kesken! Pitäis varmaan tehdä sellanen reality-postaus joskus. :D

      Poista
  2. Olipas kauniita kotikuvia! Kiva hahmottaa keittiötäkin taas paremmin :)
    Saatan arvioida ton kupin koon ihan väärin ja muutenkin ihan metsään, mutta ainakin pieniä, samantyylisiä on joskus ollut halpa-hallis. Muistaakseni ainakin niissä oli myös jotain koukeroa... ja lintuhäkki on kyllä ihana, melkein jättäisin suhuttamatta ;)
    Mukavan vauhdikasta viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin itsekin siihen tulokseen, että annan häkin varmaankin jäädä tuollaiseksi. Kiitos vinkistä, täytyy mennä kurkkaan Halpa-halliin!! Hinnan pitäisi ainakin sit olla kohdillaan. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä! Työn laatu on mitä on, mutta siivooja on söpö ja innostunut! :)

      Poista
  4. Voi miten upea tuo keittiö, mahtavan vaaleaa ja raikasta!
    Aurinkoista alkavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesken se on vielä, seinään on joskus tarkoitus tulla panelia ja lautashylly ja muuta pientä. :) Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Mukava seurata blogiasi! ihania sisustus ideoita, jään varmasti seuraamaaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa!! Uudet lukijat on aina tervetulleita, eli tervetuloa! :)

      Poista
  6. Kaunis koti!
    Ollaan vaihtamassa seinään väri, ihastelin teidän seiniä. Onko ne harmaat vai ruskeat? Ollaan ite ajateltu harmaata, niin kiinnostaisi mikä sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaatkohan tämän vastaukseni vielä? Sori kun viivähti! Mutta siis seinän väri on H487, näin muistaisin. En oikein itsekään tiedä onko tuo harmaa vai beige, jotain siltä väliltä ehkä? Mun mun mielestä kiva tausta ainakin valkoiselle sisustukselle! Ja uskon että se tulee vielä korostumaan kivasti valkoisia listoja vasten, jahka ne saadaan. :)

      Poista