maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lapsuudenkoti

Miekkonen oli muutaman päivän purjehtimassa kavereidensa kanssa, ja minä lähdin lasten kanssa siksi aikaa kotikonnuilleni. Vein lapset omaan lapsuudenkotiini, ja mentiin äitini ja lasten kanssa kotipuutarhaan retkelle. Voi miten oli ihana tallustella lapsuuden nurmikoilla! Paikka tuntui vieläkin tutulta ja rakkaalta. Ei liene yllättävää, kun siellä asuin koko lapsuuteni. :)

Tyttö kävelemässä tuttua pihatietä, minun vanha myssy päässä nostalgiaa lisäämässä. :D




Aidan takana häämöttää puutarha, lapsuuteni suosikkileikkipaikka:


Ja puutarhassa jättiläiskoivu, joka toivottavasti pysyy pystyssä vielä pitkään! Tuntuu hassulta ajatella, miten monta sukupolvea sukuani tuo koivu on jo nähnyt. (Tai olisi nähnyt, jos puut voisivat jotain nähdä...ehkä pitäisi sanoa sama toisinpäin; miten monta sukupolvea on nähnyt tuon puun!) Kumpareen alla jossa tuo jättiläiskoivu kasvaa on maakellari. Sinne oli pääsy ankarasti kielletty kun olin pieni. Pakkohan sinne sitten oli mennä, kuolemaa uhmaamaan. :D Vanhempani pelkäsivät että vanha kellari sortuu niskaan. Eipäs sortunutkaan!


Pala menneisyyttä:


Uuden aidan taakse on jätetty vanha portti joka on jököttänyt tuossa ainakin minun lapsuuteni, ja varmasti paljon kauemminkin. Kiva kun sitä ei ole purettu pois!


Puutarhassa oli lapsuudessani kymmeniä omenapuita. Kesän lopussa kerättiin koko perhe saaveittain omenoita, isä ja äiti varasivat ajan jostakin mehuasemalta, ja menivät sinne tekemään omenamehua. Ja sitä lipitettiin sitten koko vuosi. :)

Tämä omenapuu oli minun ja sisarusteni ehdoton suosikki:


Pikkupuu nimeltään. :) Se oli pienin kaikista puista, mutta siinä oli ehdottomasti herkullisimmat omenat! Ja on edelleen. En tiedä mitä lajiketta se on, mutta vastaavia en ole muualta saanut. :P
Kerroin pojalle, että "näissä puissa äiti kiipeili pienenä tyttönä", ja pitihän sitä sitten pojankin koittaa. 


Keinu, joka hankittiin minulle 80-luvun alkupuolella. Kokeilin varovasti, ja se kantoi yhä.


Tähän koivuun en pienenä koskaan kiivennyt, vaikka kaikki muut puut kolusinkin moneen otteeseen.




Kerroin pojalle, että tästä luukusta vieritettiin perunat alas kellariin syksyisin. Perunannosto oli mukavaa puuhaa, ämpäri täyttyi aina nopeasti! Toisin kuin viinimarjojen poimiminen. Sitä vihasin...


Ja tuonne alas kellariin ne potut sitten vierivät, suoraan suureen laariin:


Kotitalo edestäpäin:


Tästä luukusta taas pääsi pujahtamaan talon alle seikkailemaan. Se oli jännittävää! Jotta neljäsataa neliöisen talon alle ei olisi eksynyt sokkeloihin, otimme serkkuni kanssa lankakerän ja sidoimme langanpään tuohon lähtöluukulle kiinni. Sitten voitiin huoletta liikuskella talon alle, kun löydettiin langan avulla reitti takaisin. Joissakin kohdin piti ryömiä, mutta muistan, että pienenä paikoitellen saattoi jopa kävellä suorassa talon alla! Siellä oli kivaa siihen asti, kun törmäsimme kissan luurankoon. :/ 
Sitten tuli kiire hämärästä talon alta takaisin päivänvaloon...

Luhtirakennuksen katolla olevalla vellikellolla kutsuttiin ihmiset pelloilta ja pihalta syömään. Ei tosin enää minun aikanani.





"Porttitien", eli pihatien päässä on tien molemmin puolin tuollaiset korkeat kivipaasit:


Niiden päälle kiipesin pienenä istumaan, ja laulaa loilotin kaikenlaisia renkutuksia kylätietä pitkin meneville ihmisille. Todennäköisesti huutelin välillä myös puolihulluja kommentteja.....


Oli kiva viedä omat lapset tutustumaan juuriinsa ja esitellä paikkoja, joissa on itse pienenä leikkinyt ja jotka ovat olleet tärkeitä. Luulin, että siellä olisi tullut haikeampikin olo, mutta ei. Tai no, olihan se vähän haikeeta, ja isää tuli siellä vähän ikävä. Mutta ei tuonne koe kuitenkaan enää kuuluvansa, kun on oma perhe ja oma tupa. Mutta muistot sinne kuuluu, ja niihin on kiva aina joskus mennä vaeltamaan. Jaffapullokori kesäisin kellarinrapussa, lystikoppi, riihenmäki, tunturimäki, huvikumpu, luhti, leikkimökki, makasiini, navetta... Elämä on hassua. Se viilettää niin kauheeta vauhtia!!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Juhannus

Hei taas pitkästä aikaa, ja tervetuloa muutamalle uudelle lukijalle. :)
Meillä oli erilainen, mutta hurjan kiva ja rentouttava juhannus!
Yleensä olemme suunnanneet mieheni porukoiden kotiin maalle kokkoa polttelemaan. Nyt siellä kuitenkin oli pienoinen vatsapöpön tarttumisvaara, joten päätettiin jättää väliin. (En enää edes pysy laskuissa kuinka monta vatsatautia olen vuoden sisään sairastanut, ja lapsilla se on aina niin inhottava, että en halua ottaa riskejä.) Auto oli kuitenkin jo ehditty pakata ja kotiinkaan ei haluttu palata, joten alettiin kivasti improvisoida. :)

Alkuun otettiin perinteinen piipahdus konferenssissa ja konffaletuilla.



"Sulle kans vähän jätskiä..."


"Oho, meni nenään. Pyyhitään."


Ja sitten varattiin ihan ex tempore hotellihuone Jyväskylästä. Ja voi vitsit, se oli kivaa! Ei olla ennen oltu koko perheellä hotellissa, enkä olisi arvannut että lasten kanssa voi niin totaalisesti rentoutua ja nauttia olostaan. Meillä oli mielettömän kivaa! Lapset ihan hihkui riemusta, ja luulen että suurin syy siihen oli se, että me molemmat, sekä iskä että äiti, oltiin ihan tosissaan läsnä. Ei siellä ollut siivottavaa, pyykkiä eikä tiskiä tarjolla minulle, eikä rakentamista iskälle. Oli vaan me, ja lomaa. :)



Ja hotelliaamiainen, luonnollisesti. :) Veden äärellä.



Hotellin ranta.


Sit lähdettiin lampsimaan satamaan, josta löytyi ihana kahvila vuosimallia 1909.


Oli ihan pakko kysyä kahvilan työntekijältä mistä niiden kauniit kalusteet oli ostettu. Toivoin että Ikeasta, mut ne oli Askosta. :) Ei siis ihan vielä ensi kesänä meidän ulottuvissa, mutta ehkä joskus!


Sitten lähdettiin Titaniciakin vanhemmalla höyrylaivalla pienelle kolmen tunnin keikalle kauniille Päijänteelle. 



Suomi niminen laiva puksutti hienosti. Mutta tuntui hurjalta ajatella, että tuon yli satavuotiaan seinän takana höyrysi ties kuinka monta litraa kiehuvaa vettä! :D



Maata näkyvissä?


Ennen laivan lähtöä satuin kyselemään höyrykoneenkäyttäjämieheltä (mikäköhän niiden titteli oikeesti on?) onko laivassa ravintolaa, ja olihan siellä. Ja huippua oli se, että kun me mentiin laivaan, tämä "höyrykoneenkäyttäjämies" (voisko joku nyt kiireesti palkata mut keksiin uusia ammattinimikkeitä???) oli käynyt varaamassa meille jo pöydän! 
Pöytä löytyi nimellä "Joku 2+2". :D

Vähän kyllä mietitytti siellä välillä. Kahdesti kaatui vesilasi, ja olihan se... aikamoista. Lapset pääs villiintymään. Mutta ihan suht rauhallisesti me suoriuduttiin kuitenkin, ja mitään ei mennyt rikki. Ja kukaan ei katsonut pahasti viereisistä pöydistä. Mutta pientä time- outtia jouduttiin kyllä pojalle välillä antamaan. :)

Alkuruoaksi tyttäreni tarjoili mulle rusinoita:


"...tässä äitille..."


"...eipäs sittenkään!" 
Rusinat meni tytön omaan suuhun, ja kauhea naurunräkätys päälle. Kelmi on oppinut huijaamaan! :D


Tää täytyy ehdottomasti ottaa joskus uusiksi. Hotellilomat on ilmeisesti ihania, myös lasten kanssa!

Ja nyt alkoi lämpimät ilmat, sovitaanko niin? :)