torstai 10. tammikuuta 2013

Kevät

Heippa! Mä oon pitänyt mykkäkoulua niin muiden blogeissa, kuin omassanikin. Syy ei ole teissä. Ensin me vaan oksennettiin, sitten pidettiin taukoa, sitten kehitettiin kova kuume, pidettiin taukoa, kehitettiin uusi kova kuume... Seuraavaksi suunnitelmissa olisi saalistaa kotiin Suomea kiertävä noro-virus. Sen jälkeen voisi aloittaa vaikka korvatulehdussession, ja sitten voisikin jo palata mahatautiin takaisin.

Mutta noita suunnitelmia ennen voisi kirjoittaa vaikka yhden postauksen. Olen nimittäin kiusallisen tietoinen siitä, että en ole vastaillut kenenkään kommentteihin, en ole reagoinut haasteisiin ja tunnustuksiin, enkä ole toivottanut uusimpia lukijoitani tervetulleeksi tänne. Tuon viimeisimmän epäkohdan voisinkin korjata heti: tervetuloa! Kiva kun löysitte blogiini! Sen verran vielä olen kipeänä, että muita asioita en vielä jaksa saattaa kuntoon, eikä minulla myöskään ole mitään uutta blogattavaa. Paitsi, tämän tylsän ja kuivan postauksen päätteeksi voisin vilauttaa pari kuvaa uusimmasta haaveestani. Laventeli!






Minua on jo pari vuotta kiusannut ajatus laventelista, ja alkaa vähän vaikuttaa siltä, että siitä voisi meidän kotiin tulla kevään väri. Jos löytäisi jostakin itse laventelin, sitten muutaman laventelin värisen kynttilän, ja kun täältä nyt puuttuu vielä kaikkialta paitsi keittiöstä verhot, niin nuo ekan kuvan ale-verhot Ellokselta voisi heilauttaa ostoskoriin. (Muut kuvat ovat pinterestistä.)

Mitä mieltä te olette laventelista? :)

12 kommenttia:

  1. Heti alkuun pitää kommentoida sun surullisen "hauskaan" sairastelusessioon, että meillä olis tarjolla mahatautia N-Y-T ;)! Viime yö nimittäin oli melkoinen...
    Mutta laventelista tykkään, ihana tuoksu ja keväinen väri. Ja elloksen verhot näyttää ihastuttavilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas... Mulla olis sulle haaste blogissani :)

      Poista
    2. Kiitos, mä meen kurkkaan! :) Voi kurjuuksien kurjuus ku ootte ollut kipeinä! Joko helpottaa?

      Poista
  2. Onpa teillä ollut paljon tauteja. Toivottavasti sairastelu loppuisi jo.
    Tuo vavelteli näyttää kauniilta väriltä, juuri sopivan hempeä ja vaalea kevääksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on ollut ihan käsittämätön pöpö-talvi! Toivottavasti ei enää saada kovin monta tartuntaa...

      Poista
  3. Pikaisia paranemisia!
    ps.Sinulle on tunnustus blogissani (http://jennyntreenit.blogspot.fi/) :)

    VastaaPoista
  4. Heips, ihanan keväinen fiilis tulee laventelista! Keväisin iskee sisustusvimma! Ja kyllä se muinakin vuodenaikoina välillä iskee, no oikeastaan ehkä kerran kuussa... niin , hei oli kiva törmätä toissapäivänä. Voitas ehkä joskus treffata kunnolla ja vaihtaa kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin ihan samaa että olis kiva nähdä muutenki ku vahingossa! :D Sovitaan jotain? Vaikka kännykällä. :)

      Poista
  5. Mulla oli viime kesän oikea laventeli ulkona terassilla ja aina kotiin tullessani sitä pöyhin ja tuoksuttelin. Samoin monen tylsän vessansiivouspäivän on pelastanut laventelin tuoksuinen kylpyhuonepesuaine. Pala kesää kaamoksessa. Terkuin isotäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä brutukseni! Kiva kun tulit kommentoimaan! Mä en ees tajunnu että meistä tuli isotätejä. :/ Glub. Meninkin jo kukkakauppaan kysyyn onko laventeleja. Myyjä kattoi tovin ja toisen, mut sit totesi että lähempänä kesää löytyy! :D

      Poista