"Piun, paun, pelistä pois"

Mä oon ollut poissa pelistä, tai ainakin netistä. Viimeisin syy on vatsatauti, joka voitti mut ihan 1-0. Nyt se koittaa selättää Siippanikin, ja merkit viittaavat siihen että saan alkaa harjoitella tässä pian uutta leikkiä: vauva heittää laattaa, ota koppi ämpäriin! En ole koskaan ollut hyvä näissä pallo/heittopeleissä, ja sen seurauksena koneessa pyöriikin jo eka satsi vauvanpetivaatteita.

Mutta on mun poissaoloon ollut valoisampiakin syitä- valoisia, kirjaimellisesti! Ulkoilma on ollut sellainen, että se on houkutellut viettämään luonaan jokaisen minuutin vuorokaudesta.

Vietettiin kesää mummilassa ulkoillen, vesikirppuja ihmetellen ja nukkuen (siitä kiitos mummille!)...

Avattiin kotona grillikausi...

Ja löydettiin täältä meiltä, landelta, ihania maastoja ja lintutorni.

Ihanan lämmitä on ollut! Toivottavasti joka iikka on ehtinyt nauttia, kun kohta kuulemma viilenee...
Nyt pitää mennä laittamaan pää pielukseen, kun ei tiedä millainen yö tästä on kehittymässä. Mutta tähän loppuun vielä pieni marina:
meillä meni viikonloppuna häät sivu suun! Juurikin tän sairastelun vuoksi. Hö! Viime kesänä meillä oli ihan ennätysmäärä häitä, kuudet muistaakseni, ja silloin se oli aika rankkaa juuri syntyneen vauvan kanssa- en kaikkiin edes jaksanut mennä, minä, juhlanarkomaani! Ja nyt iloitsin niin kovasti tästä yhdestä kutsusta. Mekko riippui silitettynä, lahja oli valmiina, ja kaiken huipuksi mies ajoi lapset yökylään mummulaan!

No, sainpa sairastaa rauhassa. Ja kerätä voimia lasten sairastamiseen. Se taitaa olla lasten mielestä jopa pelottavaa kun äiti on kipeänä? Poika ainakin perääntyi sängyn luota ja totesi että "äiti mää pelkään sua!". Myöhemmin kun menin peilin eteen pelästyin itsekin itseäni. :D

Kivaa viileää viikkoa kaikille!

"Äitienpäiväksi luvassa aurinkoa koko maahan"

Lauantain uutisissa äitienpäiväksi luvattiin aurinkoa, ja se kyllä piti paikkansa, ainakin tässä kolkassa maata missä me asustellaan.

Meillä äitienpäivä alkoi klo 5.30.
Ja klo 6.30 kuulin kuiskauksen

"Iskä haetaan jo ne kutsuherkut!"


:) Poika vissiin piti äitienpäivää kutsuina. Ja hienot kutsut olikin! Herkkuja ja kukkia sänkyyn, myöhemmin ulos syömään. Aikaisemminkin piti lähteä, mutta otin allergialääkkeen (toi koivu on ollut ihan sietämätön!) ja sammuin ihan perin juurin. Nyt on kaapissa telfastia. Mainos oli mennyt perille, kun mies muisti että "telfast, se nukuttamaton antihistamiini". :D

Tähän sopisi varmaan kirjoittaa nyt jotain siirappia. Ja kyllähän mä noita omiani rakastan, kuin hullu puuroa.

Ja olen tästä äitidraamastani vinkunut ystävilleni jo varmaan enemmän kuin tarpeeksi...mutta jos nyt vielä kerran. Täälläkin. ;)

Tää äitinäolo...aij aij. Tää on monenmoista. Ainakin mulle. Äitiys on ollut ihanaa, mutta myös aikamoinen pettymys. Tai ei äitiys, vaan  minä äitinä! En ollutkaan sellainen kuin luulin, en lähimainkaan. Otetaan yksi kappaletta liian temperamenttista, lyhytpinnaista, huonon stressinsietokyvyn omaavaa itsekeskeistä naisihmistä ja annetaan sille kaksi lasta. Mitä siitä tulee? :)

Äidiksitulemisen jälkeen olen jaksanut vihata itseäni tuntikausia. Mutta sitten, välillä on niin puhki, ettei jaksa edes vihata. Ja sitten on vaan oltava armollinen, kun on i-h-a-n pakko. Tälläinen minä olen, eikä minusta vissiin kauhean paljon parempaa ole tulossakaan lähiaikoina. Ja siitä lähdetään.

Mun ajatusmaailmassa nää lapset on mulle ihan suunnaton lahja Jumalalta. Siksi(kin) mä haluaisin olla tosi tosi hyvä äiti. Pitkämielinen, kärsivällinen, lempeä. Sellainen jaksavainen, leikittäjä. Ja vaikka sun mitä.

Mutta vaikka pinna on lyhyt, ja kärsimättömyyttä riittää, niin silti esikoinen oli sanellut minulle tämän kortin:

"Se leikkii mun kans.

Äiti tykkää ideaparkista.

Äiti tykkää musta.

Hyvää äitienpäivää!"

Toi äiti tykkää musta merkkasi ihan kuut ja taivaat ja kaikki muutkin avaruuden kappaleet mulle. Vaikka minussa äitinä on niiiiiiiiiiiiin paljon kaikkea mistä en tykkää ja mitä tunnun olevan kyvytön muuttamaan, niin ainakin toi asia on kohdillaan. Mulle on niin tärkeetä, että noi mun ripuraput tietää että äiti tykkää. <3 Äiti tykkää aina, vaikka välillä hermoaakin. :)

P.s. Ravintolassa poika sanoi, että mä rakastan teitä. Ja toi kuopus nyt viestittää sitä rakkautta omalla kuolaisella tavallaan. Että kaikki hyvin, kaikki hyvin. :) :) :)

Onko täällä muita hermokimppuja? 

Vai jaksatteko te vääntää uhmisten kanssa pitkämielisen lempeästi päivästä toiseen? 

Jälkihumu.

Viikko on mennyt enemmän ja vähemmän juhlahumun jälkihumussa. Kekkereiden päätteeksi meille tuli paloauto ja ambulanssi: poika sai kuumekouristuksia ja soitin hätäkeskukseen. Koska niitä kouristuksia ei ole ennen ollut, ekalla kerralla paikalle pitää tulla pii-paa- auto ja potilas pitää viedä sairaalaan. Paloauto taas tuli sen vuoksi, että pii-paa- auto oli kauempana ja sillä kesti vähän pidempään päästä perille.

No, kaikki oli kuitenkin hyvin ja kuumekouristus oli hyvin lyhyt ja pieni. Ne on kuulemma varsin yleisiä lasten keskuudessa. Lääkäri kertoi, että joka viides lapsi saa sellaisen. Että no hätä.

Poika oli varmaan aika otettu kaikesta hälytysajoneuvohyörinästä. :D Kun ambulanssimies kysyi onko kipuja, kuului pieni ääni sohvan pohjalta:

"No oon mä vähän pipinen."

Jo seuraavana päivänä Pipinen hyppi seinille, kun ei päässyt ulos leikkimään. :)

Jokusen koristeen annoin jäädä piristämään mieliä ja silmiä, ja eiliseen asti jatkoin visiteeraamista jääkaapilla kakkuparan luona. Eilen tuli stoppi, ja tänään lentää kyllä loput roskiin.

Pipisen kanssa rakennettiin hieno junarata ja kaupunki, mutta sitten itse Godzilla heräsi ja tuli "pilaamaan" kaiken:

Pikkusiskot osaa olla kiusallisia kapistuksia!

Ulkona on sateinen ja harmaa ilma, ja mieli on sen mukainen. Alakuloista ja vetämätöntä oloa, viikonloppusiivous odottaa mutta ei nappaa, ei sitten piiruakaan. Mistähän moinen fiilis? 

No, näitä tulee ja menee. Huomenna voi olla kaikki jo toisin. :)

Korkeampia fiiliksiä teille ja riemukasta sadeviikonloppua! 

Ehkä sateet tuovat helpostusta meille koivuallergikoille edes vähäsen?

Juhlahumua

Ihania, ihania neilikoita!! Kiitos A-M! Nää ei kuole tappamallakaan. ;)

Huomatkaa neidin onginta-asento ^  

Ja mikä onkaan saalis??

Maissinaksu!

                             

Viikonloppuna juhlittiin 1- vuotiasta, perhosteemalla. :) Mulle tulee koko tytöstä pieni perhonen mieleen, ja siitä se sitten lähti- ja lapasestahan se lähti, tuumasin kun huomasin askartelevani perhospinniä tytölle, kun kaupasta ei löytynyt. Nämä oli ensimmäiset kunnon kekkerit mitkä muistan järjestäneeni, ja se oli pikkuisen stressaavaakin. Mehusta tuli ylimakeeta, kahvi taisi jäädä laihanpuoleiseksi. Oli ihanaa leipoa ja siivota, mutta pojan synttärien aikaan voisin ulkoistaa miehen lasten kanssa pois talosta edelliseksi päiväksi. Leipominen on huomattavasti helpompaa (ja varsin kivaa!) kun sen saa tehdä ihan kaikessa rauhassa. :)

Kokeilin uusia reseptejä. Kinuskikissan voileipäkakku oli menestys vieraiden keskuudessa, vaikka itse en voileipäkakkuihmisiä olekaan. (Minusta voileipäkakku tuntuu kakulta, johon on vahingossa mennyt voileipä.) Ystävältä napattu lakkakakkuresepti (joka nyt muuntui vadelmaiseksi perhoskakuksi) on kestosuosikkini vuodesta toiseen- sen reseptin voisin oikeastaan antaa jakoon piakkoin!

Ja sitten porkkanakakku. Tiedättekö, kun kielenpäällä on visio?? Joku etäinen muisto Wayne's Coffeessa nautitusta täydellisyyttä hipovasta porkkanakakusta? Googlettelin hakusanoilla "herkullinen porkkanakakku", "täydellinen porkkanakakku" ja "amerikkalainen porkkanakakku", ja tein niistä jonkinlaisen combon. Mutta ei siitä tullut Wayne'sin porkkanakakkua. Ihan siedettävää ainakin päätellen siitä, miten monta visiittiä jääkaapille olen synttäreiden jälkeen tehnyt, mutta täydellisen reseptin metsästys kyllä jatkuu. 

En tiedä mitä se jäi kaipaamaan. 

Inkivääriä?

Me kans.

Mulla tuppaa aina unohtuun nää Runebergin päivät ja vaput ja laskiaistiistait. Tortut, mämmit, simat ja rairuohot on aina tarjolla väärään aikaan, tai sitten ne ei ehdi kasvaa/käydä/paistua lainkaan. Mutta vaputettiin me silti. Me kans. :) Ensin kotona kaupan munkkien ja simojen kanssa. Sitten lähdettiin maalle hakemaan meille sohva, jonka mun äiti oli meille kunnostanut, ja saatiin nauttia äitin itsetehtyjä munkkeja ja simoja. 

Mä lasken sen varaan, että saan pitää äitini vielä useita vuosikymmeniä. Vasta sen jälkeen voisin kasvaa aikuiseksi ja alkaa ihan itse seurata kalenteria, jos ehtisi sitten mukaan näihin kaikkiin vuoden juhlapäiviin.

Mutta S-marketinkin munkit sai suut messingille, jopa tuon kaikkein pienimmän, kuten kuvasta näkee. Sinnekin sujahteli pieniä paloja munkkia. :)

Työväen juhla, työhommia. Heräsin aamulla viiden jälkeen murehtimaan ikkunoita, joita en vieläkään ole saanut pestyä. Kuudelta tuuppasin miestä kylkeen ja kysyin, voisiko hän auttaa minua ikkunoiden pesemisessä. Lupasi tehdä mitä vaan, kunhan saa nukkua. Nousin lasten kanssa ennen seitsemää ja annettiin iskän nukkua kymmeneen. Sitten mentiin herättämään, ja kysyin muistaako hän mitä oli tullut luvanneeksi. Ei muistanut. Mutta minä, kaikkien onneksi ja yllätykseksi, muistin, ja sitten me pestiin ikkunoita. :) Aurinkokin pääsee meille taas kylään, kun pölyn harmaa panssari on pesty pois:

Tänään oltiin vielä ystävien kanssa mökkeilemässä, ja nyt JUURI huomaan itse asiassa eläväni hetkeä, josta olen ainakin miljoona yksinäistä iltaa haaveillut: aamutakki, takkatuli, oma koti, oma ukko, sohva. Hyvä mieli. Ja kotikin nytkähti taas pienen askelen eteenpäin.

Hassua, tuntuu sunnuntailta ja siltä että voisin toivottaa teille kivaa alkavaa viikkoa. No, mukavaa viikon puoltaväliä, ja uhkaavasti lähestyvää viikonloppua. :) Meillä juhlitaan silloin pienimuotoisesti erään pienimuotoisen mutta merkittävän neidin merkkipäivää. Osta sukkahousut, note to self. :)