keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Juhannus

Hei taas pitkästä aikaa, ja tervetuloa muutamalle uudelle lukijalle. :)
Meillä oli erilainen, mutta hurjan kiva ja rentouttava juhannus!
Yleensä olemme suunnanneet mieheni porukoiden kotiin maalle kokkoa polttelemaan. Nyt siellä kuitenkin oli pienoinen vatsapöpön tarttumisvaara, joten päätettiin jättää väliin. (En enää edes pysy laskuissa kuinka monta vatsatautia olen vuoden sisään sairastanut, ja lapsilla se on aina niin inhottava, että en halua ottaa riskejä.) Auto oli kuitenkin jo ehditty pakata ja kotiinkaan ei haluttu palata, joten alettiin kivasti improvisoida. :)

Alkuun otettiin perinteinen piipahdus konferenssissa ja konffaletuilla.



"Sulle kans vähän jätskiä..."


"Oho, meni nenään. Pyyhitään."


Ja sitten varattiin ihan ex tempore hotellihuone Jyväskylästä. Ja voi vitsit, se oli kivaa! Ei olla ennen oltu koko perheellä hotellissa, enkä olisi arvannut että lasten kanssa voi niin totaalisesti rentoutua ja nauttia olostaan. Meillä oli mielettömän kivaa! Lapset ihan hihkui riemusta, ja luulen että suurin syy siihen oli se, että me molemmat, sekä iskä että äiti, oltiin ihan tosissaan läsnä. Ei siellä ollut siivottavaa, pyykkiä eikä tiskiä tarjolla minulle, eikä rakentamista iskälle. Oli vaan me, ja lomaa. :)



Ja hotelliaamiainen, luonnollisesti. :) Veden äärellä.



Hotellin ranta.


Sit lähdettiin lampsimaan satamaan, josta löytyi ihana kahvila vuosimallia 1909.


Oli ihan pakko kysyä kahvilan työntekijältä mistä niiden kauniit kalusteet oli ostettu. Toivoin että Ikeasta, mut ne oli Askosta. :) Ei siis ihan vielä ensi kesänä meidän ulottuvissa, mutta ehkä joskus!


Sitten lähdettiin Titaniciakin vanhemmalla höyrylaivalla pienelle kolmen tunnin keikalle kauniille Päijänteelle. 



Suomi niminen laiva puksutti hienosti. Mutta tuntui hurjalta ajatella, että tuon yli satavuotiaan seinän takana höyrysi ties kuinka monta litraa kiehuvaa vettä! :D



Maata näkyvissä?


Ennen laivan lähtöä satuin kyselemään höyrykoneenkäyttäjämieheltä (mikäköhän niiden titteli oikeesti on?) onko laivassa ravintolaa, ja olihan siellä. Ja huippua oli se, että kun me mentiin laivaan, tämä "höyrykoneenkäyttäjämies" (voisko joku nyt kiireesti palkata mut keksiin uusia ammattinimikkeitä???) oli käynyt varaamassa meille jo pöydän! 
Pöytä löytyi nimellä "Joku 2+2". :D

Vähän kyllä mietitytti siellä välillä. Kahdesti kaatui vesilasi, ja olihan se... aikamoista. Lapset pääs villiintymään. Mutta ihan suht rauhallisesti me suoriuduttiin kuitenkin, ja mitään ei mennyt rikki. Ja kukaan ei katsonut pahasti viereisistä pöydistä. Mutta pientä time- outtia jouduttiin kyllä pojalle välillä antamaan. :)

Alkuruoaksi tyttäreni tarjoili mulle rusinoita:


"...tässä äitille..."


"...eipäs sittenkään!" 
Rusinat meni tytön omaan suuhun, ja kauhea naurunräkätys päälle. Kelmi on oppinut huijaamaan! :D


Tää täytyy ehdottomasti ottaa joskus uusiksi. Hotellilomat on ilmeisesti ihania, myös lasten kanssa!

Ja nyt alkoi lämpimät ilmat, sovitaanko niin? :)

6 kommenttia:

  1. Kiva katsella teidän reissukuvia. Konffakuvatkin näyttivät tosi tutuilta ;)
    Tuollaiset extempore jutut onnistuvat välillä paremminkuin hyvin suunnitellut, koska silloin ei ole miettinyt ja ressannut kaikkea valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!! Eilen tapahtui ex tempore Lintsiä, ja sekin oli niin kivaa. Mä hilaan aina odotukset liian korkealle jos jotain on huolella suunniteltu.

      Poista
  2. Ihania lomakuvia taas! Voi kun mua harmitti, kun kuulin vasta jälkeenpäin, että olitte piipahtaneet Keuruulla. Olis ollut niin kiva nähdä pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Enpä tullut ajatelleeksi että olis voinut vaikka pirauttaa!

      Poista
  3. konferenssi näyttää nii suviseurooilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä mitkä on suviseurat, mut voipi olla että näyttää samalta! :D

      Poista