Metsäretkellä

 

Vietin lasten kanssa viikonlopun mummulassa. Mummu vei sieniretkelle, lähelle Pelläytyskiveä. Saaliiksi saatiin pari pikkuämpäriä käpyjä, puoli ämpäriä suppilovahveroita ja masut täyteen pullaa ja kaakaota. Ja ehkä vähän potkua ensi viikkoon, joka pitää sisällään päiväkotia ja mun ekan tentin reiluun kolmeen vuoteen. Muistanko väärin, vai onko rottaäideillä eläinkokeissa todettu aivosoluja tuhoutuvan vauvojensaannin yhteydessä? En ole varma onko se niin, mutta menen testaamaan asian ihmiskokeessa ensi viikolla. Ainakin tenttiin lukiessa on alkanut vaikuttaa siltä, että näin on myös ihmisäideillä. 800 sivua kahlattu, 100 enää edessä. :)

Niin ja hei, tervetuloa uudet lukijat! Päätökseni valmistua maisteriksi vuonna 2012 on pitänyt mua vähän kiireisenä ja häirinnyt tätä "oikeeta" elämää täällä. ;)

Kesämuistoja

Tervetuloa, arki ja syksy! Minä olen valmis!!
Meillä on ollut niin perinjuurin eriskummallinen kesä. Akkuja on ladattu varmaan enemmän kuin koko aikaisemman elämän aikana yhteensä. Mutta kyllä ne olikin miinuksella!!!

Ensin meillä oli kuusi viikkoa isäkuukautta (kiitos Kela, kiitos Suomi ja hyvinvointivaltio!), sitten neljä viikkoa kesälomaa, joka jatkui lomautuksena. Ollaan ihan kyllästymiseen asti täällä kotona tuijoteltu toisiamme, ollaan vähän reissattu, rakennettu, urheiltu, hoidettu lapsia ja kotia, ja kaikki on ollut jotenkin...yltäkylläistä. En sano että olisin joka minuutista nauttinut ihan kympillä, sellainen ei multa luonnistu varmaan ikinä. Ajatus ja haaveet seilaa aina metrin pari edellä, enkä oikein koskaan osaa iloita juuri siitä hetkestä ihan täysin. Mutta silti, kesä ei ole koskaan ollut näin pitkä, eikä ainakaan kolmeen vuoteen näin levollinen ja yhteisen ajan täyttämä.

Nyt alkaa siis taas arki. :) Minun piti mennä töihin, mutta enpäs menekään ihan vielä. Miehen työkuviot on menneet tässä ihan uusiksi, ja meillä alkaakin niin työmatkojen täyttämä syksy, että varmaan tulee tämä "akkujenlatauskesä" ihan tarpeeseen! Lähes puolet viikosta, ehkä enemmänkin, menee miehellä työmatkoilla. Nähtäväksi jää, miten usein se ehtii edes kotiin nukkumaan. Niinpä me todettiinkin, että siihen päälle tämä rakentaminen ja mun opintojen viimeistely on lastenhoidon lisäksi ihan riittävästi. :) Omat työt saavat siis odottaa.

Summa summarum, olen valmis syksyn tuloon. :) Mutta ennen syksyä viivähdin vielä hetken kesässä. Mitä tuli tehtyä?

 

Ja näiden juttujen lisäksi kesään on kuulunut ainakin 90 kakkavaipanvaihtoa, 80 pyykki- ja tiskikoneenpyöritystä, miljardi kilometriä lautojen maalaamista, 2 miljoonaa tappelunselvitystä (kuka löi ketä ja miksi), 15 000 pikku kinaa miehen kanssa :), muutama kymmentä imurointia ja vessanpesua ja kolmisensataa ruoanlaittoa. Mutta niistä jutuista mulla ei valitettavasti ole tarjota teille kuvamateriaalia. ;)

Toivon teille raikasta ja mukavaa syksyä, saitte sitten akkunne kesällä ladattua tai ette. 

Toivottavasti saitte. <3

Feeling nautical

Mitä tapahtui sille mun ajatukselle "yksi sisustuspostaus viikossa"? Ei se ainakaan toteutunut. Olisi pitänyt ehkä kirjoittaa "yksi sisustuspostaus vuodessa". No mutta, nyt alkaa taas sormia syyhytä siihen malliin, että ehkä kuukauden päästä minulla voi siltä saralta olla jo jotain raportoitavaakin. :) Into, Tarmo ja Taito ovat olleet poissa, mutta ehkä nuo kolme "miestä" palajavat pian kotiini. (Huh, mikä puujalka.)

Siihen asti siis edelleen näitä perhepostauksia. Viimeisimpänä pinnalla on ollut purjehtiminen. Oltiin reissussa ihan vain kaksistaan.

Ikuiseen ongelmaani ei vieläkäään ole löytynyt ratkaisua: mitä tehdä, kun haluaa lomailla kahdestaan, mutta haluaa lapset kumminkin mukaan?

Näitä tulee nyt ihan liikaa. Mutta mä en vaan osaa valita, kun nää on toinen toistaan ihanempia! Kiitos Iiris ihanaakin ihanemmista 1-vuotiskuvista ja loistavasta kuvaussessiosta! Kannattaa käydä kurkkaan Iiriksen blogissa muitakin kuvia. Ainakin mun makuhermoon osuu ja uppoaa. :) Iiriksen blogiin pääsee siis Tästä. 

Tää on niin ihana tyttö. Välillä mä oikein pysähdyn ihmettelemään että mulla on tytär. Mitä kaikkea me voidaankaan vielä tehdä yhdessä, jos vaan pysytään väleissä. ;) Esikoisenkin kanssa on nyt mennyt niin kivasti muutaman päivän, että sitäkin tulee välillä ihasteltua pää kallellaan. <3 Kaikkien näiden siirappisten tunteiden ja ylitsepursuavan rakkauden takana on takuulla myös viettämäni pari vuorokautta ystäväni kanssa Tallinnassa tuulettumassa. Loma meni nappiin, ainakin näistä fiiliksistä päätellen! :D 

Eihän rakkaudessa pelkistä tunteista ole kysymys, ei edes suhteessa lapseen. Mutta on se silti kivaa kun käsivarsia ihan nipistelee kun haluaa ne niin kovasti syliin. :)

Lapsuudenkoti

Miekkonen oli muutaman päivän purjehtimassa kavereidensa kanssa, ja minä lähdin lasten kanssa siksi aikaa kotikonnuilleni. Vein lapset omaan lapsuudenkotiini, ja mentiin äitini ja lasten kanssa kotipuutarhaan retkelle. Voi miten oli ihana tallustella lapsuuden nurmikoilla! Paikka tuntui vieläkin tutulta ja rakkaalta. Ei liene yllättävää, kun siellä asuin koko lapsuuteni. :)

Tyttö kävelemässä tuttua pihatietä, minun vanha myssy päässä nostalgiaa lisäämässä. :D

Aidan takana häämöttää puutarha, lapsuuteni suosikkileikkipaikka:

Ja puutarhassa jättiläiskoivu, joka toivottavasti pysyy pystyssä vielä pitkään! Tuntuu hassulta ajatella, miten monta sukupolvea sukuani tuo koivu on jo nähnyt. (Tai olisi nähnyt, jos puut voisivat jotain nähdä...ehkä pitäisi sanoa sama toisinpäin; miten monta sukupolvea on nähnyt tuon puun!) Kumpareen alla jossa tuo jättiläiskoivu kasvaa on maakellari. Sinne oli pääsy ankarasti kielletty kun olin pieni. Pakkohan sinne sitten oli mennä, kuolemaa uhmaamaan. :D Vanhempani pelkäsivät että vanha kellari sortuu niskaan. Eipäs sortunutkaan!

Pala menneisyyttä:

Uuden aidan taakse on jätetty vanha portti joka on jököttänyt tuossa ainakin minun lapsuuteni, ja varmasti paljon kauemminkin. Kiva kun sitä ei ole purettu pois!

Puutarhassa oli lapsuudessani kymmeniä omenapuita. Kesän lopussa kerättiin koko perhe saaveittain omenoita, isä ja äiti varasivat ajan jostakin mehuasemalta, ja menivät sinne tekemään omenamehua. Ja sitä lipitettiin sitten koko vuosi. :)

Tämä omenapuu oli minun ja sisarusteni ehdoton suosikki:

Pikkupuu nimeltään. :) Se oli pienin kaikista puista, mutta siinä oli ehdottomasti herkullisimmat omenat! Ja on edelleen. En tiedä mitä lajiketta se on, mutta vastaavia en ole muualta saanut. :P

Kerroin pojalle, että "näissä puissa äiti kiipeili pienenä tyttönä", ja pitihän sitä sitten pojankin koittaa. 

Keinu, joka hankittiin minulle 80-luvun alkupuolella. Kokeilin varovasti, ja se kantoi yhä.

Tähän koivuun en pienenä koskaan kiivennyt, vaikka kaikki muut puut kolusinkin moneen otteeseen.

Kerroin pojalle, että tästä luukusta vieritettiin perunat alas kellariin syksyisin. Perunannosto oli mukavaa puuhaa, ämpäri täyttyi aina nopeasti! Toisin kuin viinimarjojen poimiminen. Sitä vihasin...

Ja tuonne alas kellariin ne potut sitten vierivät, suoraan suureen laariin:

Kotitalo edestäpäin:

Tästä luukusta taas pääsi pujahtamaan talon alle seikkailemaan. Se oli jännittävää! Jotta neljäsataa neliöisen talon alle ei olisi eksynyt sokkeloihin, otimme serkkuni kanssa lankakerän ja sidoimme langanpään tuohon lähtöluukulle kiinni. Sitten voitiin huoletta liikuskella talon alle, kun löydettiin langan avulla reitti takaisin. Joissakin kohdin piti ryömiä, mutta muistan, että pienenä paikoitellen saattoi jopa kävellä suorassa talon alla! Siellä oli kivaa siihen asti, kun törmäsimme kissan luurankoon. :/ 

Sitten tuli kiire hämärästä talon alta takaisin päivänvaloon...

Luhtirakennuksen katolla olevalla vellikellolla kutsuttiin ihmiset pelloilta ja pihalta syömään. Ei tosin enää minun aikanani.

"Porttitien", eli pihatien päässä on tien molemmin puolin tuollaiset korkeat kivipaasit:

Niiden päälle kiipesin pienenä istumaan, ja laulaa loilotin kaikenlaisia renkutuksia kylätietä pitkin meneville ihmisille. Todennäköisesti huutelin välillä myös puolihulluja kommentteja.....

Oli kiva viedä omat lapset tutustumaan juuriinsa ja esitellä paikkoja, joissa on itse pienenä leikkinyt ja jotka ovat olleet tärkeitä. Luulin, että siellä olisi tullut haikeampikin olo, mutta ei. Tai no, olihan se vähän haikeeta, ja isää tuli siellä vähän ikävä. Mutta ei tuonne koe kuitenkaan enää kuuluvansa, kun on oma perhe ja oma tupa. Mutta muistot sinne kuuluu, ja niihin on kiva aina joskus mennä vaeltamaan. Jaffapullokori kesäisin kellarinrapussa, lystikoppi, riihenmäki, tunturimäki, huvikumpu, luhti, leikkimökki, makasiini, navetta... Elämä on hassua. Se viilettää niin kauheeta vauhtia!!