No siinä tuli liian monta kuvaa samasta asiasta. Tyttönen ei vain oikein ollut kuvaustuulella, eikä saalistamallakaan saatu saalistettua kunnon kuvaa jossa molemmat katsottaisiin kameraan. :)
Pointtini kuitenkin oli tuubihuivi. Tästä samaisesta lankaparista virkkasin vuosi sitten
Kalastajan vaimon ohjeen mukaan yhtä ihanaa villapaitaa. Siitä ei juuri hihoja enempää enää puuttunut, mutta purkutuomion sai. Siitä tuli niin kuuma haarniska, että totesin etten koskaan iki-milloinkaan asu niin kylmissä olosuhteissa, että voisin sitä käyttää. Virhe piili siinä, että Kalastajanvaimo käytti lankoina angoraa ja alpakkaa, ja minä korvasin tuon alpakan halvemmalla seitsemällä veljeksellä. Ei ois pitäny. :) Jotain piti langoista kuitenkin keksiä, ja päädyin neulomaan tytölle ja itselleni kurkkujen lämmikkeet talveksi. Helmineulosta, helppoa ja rentouttavaa!
Lopuksi vielä miehen ja pojan tärkeisiin asioihin:
"Äiti, voisikko ottaa mun repustakin kuvan!"
Ja nää hämikset. Yhh. Niitä on meillä ihan hirveen paljon. Mies on kuvannut niitä ja tutkinut niiden elämää. Tiedämme jo sen verran, että noilla uloimmilla jaloilla tämä hämppy tutkii mihin uskaltaisi jalkansa asettaa, ja sisemmillä pikkujaloilla maistelee kaikkia herkkupaloja, mitä meidän silmä ei edes erota. Omaan suoraviivaiseen tyyliini haluaisin surmata jokaisen kotiini eksyvän hämähäkin, mutta toi mun kettutyttömies kiikuttaa niitä pihalle. Ja kumma kyllä: jotenkin mäkin olen alkanut nähdä noi aika sympaattisina kavereina!
Ei silti, olen kuullut että ajan myötä puutalot ei enää houkuttele hämähäkkejä yhtä paljon kuin uutena, ja odotan sitä aikaa kyllä. Ne paksumahaiset ja -jalkaiset hämähäkit, ne vasta on inhottavia!!!
